Anne Mattila
KALAJOKI Valtakunnan ykkösviihdyttäjä, taitelija Jope Ruonansuu, järjestää hyväntekeväisyystapahtuman Pohjois-Suomen ja Keskipohjanmaan sairaaloiden lasten osastojen hyväksi Kalajoella.
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävä tapahtuma toteutetaan yhteistyössä himankalaisen Eppun Mainospalvelun kanssa.
Kalajoki-lehden julkaisema kesälehti toimii yhtenä tärkeimmistä tapahtuman mainos- ja markkinointivälineistä.
Perinteisen 16 000 kappaleen painoksen sijasta lehdestä otetaan 70 000 - 100 000 kappaleen painos, jota Jope Ruonansuu jakaa ympäri Suomea järjestettävissä tapahtumissa, muun muassa Citymarketeissa.
Lisäksi Kesä-Kalajoki-lehteä jaetaan suurissa yleisö- ja autourheilutapahtumissa normaalin jakelun lisäksi.
Puuhaihmiset tapahtuman takaa, Liisa ja Esa Joensuu, kertovat tavanneensa Jope Ruonansuun alkutalvesta Kalajoella ja tutustuneensa silloin maan parhaaksi viihdyttäjäksi moneen otteeseen valittuun taiteilijaan.
Pian ensitapaamisen jälkeen Joensuut ja Ruonansuu sopivat Jopen etsimälle ja ideoimalle hyväntekeväisyystapahtumalle paikan Kalajoelta.
– Tämä on ainoalaatuinen tapahtuma Suomessa. Vastaavaa ei järjestetä missään, tapahtuman puuhapari kertoo.
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Jope Ruonansuu tulee itse Kalajoen Hiekkasärkille ja tuo sinne omistamansa formula-auton.
Jopen ja formulan lisäksi ”Kalajoen Vormula Weekendiksi” ristityssä tapahtumassa on monenlaista muutakin ohjelmaa, mm. autonäyttely, koeajoja, Vormulan tutkamittaus, autohuuhtokauppa, Saharamarkkinat, varikkotyttökilpailu ja varikkotanssit.
Paikalle tulevat myös poliisi ja Sepe-helikopteri sekä pellet Niilo ja Nelli.
– Jope ajattaa lapsia viikonlopun aikana Vormulalla, Joensuut paljastavat, mutta miettivät, millä perusteella lapset auton kyytiin valitaan, sillä kaikille halukkaille mahdollisuus tuskin pystytään antamaan.
Viikonlopun tapahtumiin on kaikilla vapaa pääsy. Ainoastaan Jopen live-esitys on maksullinen tapahtuma.
Tapahtumaan Kalajoen Hiekkasärkille odotetaan tuhansia ihmisiä.